Uutinen_hero_Yliherkkyydet-yleistyvat_640x250px

Kemikaaliyliherkkyydet yleistyvät. Lue esimerkit tosielämästä sekä Skyddan asiantuntijan vinkit, kuinka välttyä vakavilta sairastumisilta.

Pekka (nimi muutettu) ajoi työkonetta 45 minuutin ajan samalla altistuen jauhemaalille. Hän menetti tajuntansa ja joutui tehohoitoon sairaalaan. Työssä käytetyistä haalareista löytyi analyysissä elohopeaa, kuparisulfaattia, arseenia, lyijyä ja kobolttia.

Työtapaturman johdosta Pekka ei siedä enää minkään kemikaalin minkäänlaista altistusta tai hajuja. Hän joutui jättämään työnsä ja kotinsa sekä muuttamaan mökille, sillä se on ainut paikka, jossa hän pystyy oleskelemaan. Pienikin pesuaineen tai muun arkipäiväisen tuotteen tuoksu saa hänen puheensa puuroutumaan, tajunta hämärtyy ja hän saa neurologisia oireita. Työtapaturma tiputti aiemmin sosiaalisesti aktiivisen miehen käytännössä yhteiskunnan ulkopuolelle, sillä hän ei voi käydä yksinkertaisesti missään. Lääkkeitä ei voi käyttää, sillä ne sisältävät oireita aiheuttavia kemikaaleja.

Voiko näin käydä minulle? Valitettavasti kyllä. Haitallista altistumista voi tapahtua organisaation ja henkilön tietämättä työssä, koulussa ja kotona. Altistuminen voi kehittyä pidemmän ajan kuluessa ja johtaa pikkuhiljaa pahenevaan oireiluun. Altistuminen voi myös tapahtua aiemmin esitetyn tyyppisenä työtapaturmana, joka vie terveyden kerrasta.

Olemme kaikki kuulleet työpaikoista, jossa on esimerkiksi sisäilmaongelma, mutta tilanteita vähätellään. Kun työntekijä on kertonut oireistaan, epäillään vian olevan työntekijän korvien välissä. Todennäköisesti totuus on, ettei esimies tai työterveyden yhteyshenkilö tiedä mitä tehdä. Tällaisessa tilanteessa työntekijä joutuu jatkamaan työskentelyä samoissa olosuhteissa oireistaan huolimatta ja pahimmassa tapauksessa sairastuu.

Tiedon puute on siis merkittävä riski altistavissa ympäristöissä. Monille tulee yllättävänä uutisena, että esimerkiksi kauneudenhoidossa käytetään runsaasti haitallisia kemikaaleja. Riskit tulisi tälläkin alalla ottaa vakavasti. Ripsien pidennyksessä ja rakennekynsien kiinnityksessä käytettävä akrylaatti oli esillä jo vuonna 2013 Allergia- ja Astmaliiton tiedotteessa. Sen mukaan akrylaatti on erittäin voimakas ärsyke niin iholle kuin hengitysteille. Se läpäisee myös kertakäyttökäsineen nopeasti ja aiheuttaa herkille henkilöille hengitystieoireita.

Vasta valmistunut kosmetologi kertoi, ettei heidän ammattikoulutuksessaan kerrottu mitään akrylaatin riskeistä, saati suojautumisesta. Hän luopui ripsien pidennysten tekemisestä, koska sai aina työn jälkeen voimakkaita ja outoja flunssankaltaisia oireita. Samalta kurssilta valmistunut erittäin lahjakas kollega joutui jättämään työnsä sairastuttuaan akrylaatista vakavaan kemikaaliyliherkkyyteen.

Yliherkkyydet saivat virallisen tautiluokituksen vuoden 2015 alussa. On erittäin tärkeää, että oireilevaan henkilöön suhtauduttaan vakavasti, sillä varhainen altisteisiin puuttuminen on ratkaisevaa mahdollisen taudin puhkeamisen estämisessä. Nykyaikainen kemikaalien kyllästämä ympäristö altistaa vuosittain jopa miljoonaa suomalaista, joten emme tulevaisuudessakaan välty ongelmilta, joita erilaisiin haitallisiin aineisiin liittyy.

Suomen hajuste- ja kemikaaliyliherkkien yhdistyksen mukaan kemikaaliyliherkkyyden vuoksi noin 20 000 ihmistä on pysyvästi työkyvyttömänä ja liki 200 000 suomalaisella herkistyminen vaikeuttaa arjesta selviytymistä.

Työperäiset altistumisista johtuvat sairaudet olisivat todennäköisesti vältettävissä, kun tietoa ja kykyä toimia olisi riittävästi.

Työpaikkojen johdon suhtautuminen on avainasemassa. On tiedostettava altistumisen riskit sekä vähennettävä altistusta ympäristö- ja työteknisillä keinoilla. Jos altisteen pitoisuutta ei saada laskettua turvalliselle tasolle, tulee etsiä hyvän suojaustason antavat ja henkilökohtaisesti sopivat suojaimet. Alun esimerkkitapauksen Pekan sairastuminen olisi todennäköisesti ollut vältettävissä esimerkiksi moottoroidun hengityssuojaimen ja kertakäyttöisen suojahaalarin käytöllä.

Artikkelin on kirjoittanut Katri Rintala, joka toimii Skydda Suomi Oy:n aluemyyntipäällikkönä Pohjanmaalla. Katri on suorittanut TTL SUOJAINASIANTUNTIJA® -koulutusohjelman. Hän on aiemmin toiminut yrittäjänä suojainalan erikoisliikkeessä.

Kirjoitettu 29/06/ 2018

Sinua voisi kiinnostaa myös